Aamukävelyllä

Huomenta maailma, täällä Oulu!



Koska aamu oli kaunis ja kirpeä, taivas sininen ja ruohoniityt jäässä, päätin aloittaa aamun kävelemällä meren rantaan.



Aluksi maa oli aivan jäässä, lehdet paksun kuuran peitossa ja korret rasahtelivat askelten alla. Sitten aurinko lämmitti maan ja virrasta nousi sumu, lämmin valo paistoi matalalta ihmeellisen kauniisti, ja tuli mieleen eräs Jaan Kaplinskin runo:

Ensimmäistä
viimeistä kertaa
olen elossa
olen tässä

tuuli heiluttaa
kukallista verhoa
laskevan auringon edessä
lasten ja koirien
äänet
purolta metsän takaa
tien vieressä
tuoksuvat nokkoset

Olen lukenut viime aikoina paljon Zen-buddhalaisuudesta ja zeniläisestä taiteesta, mm. John Daido Loorin kirjaa Zen ja luovuus. Se on ihme kuinka paljon voi kertoa vain toteamalla mitä tapahtuu, ilman korusanoja tai monimutkaisia vertauskuvia.
(Kaplinski kirjoittaa paljon myös itämaisesta filosofiasta ja erityisesti buddhalaisuudesta. Tässä oli siis ihan oikea aasinsilta :D)






Korret sulivat ja varpaat kastuivat, kuljin kotiin jäävesi kengissä lätsähdellen ja valkoiset ulkoiluhousut uhkaavasti likaantuneina. (Note to self: Maassa konttaamista varten kannattaisi oikeasti olla jonkun muun väriset housut. Tosin jos säät kylmenevät tätä vauhtia, kohta pääsee maastoon rymyämään ihan toppavaatteissa, kolmekin astetta märissä sukissa on aikas kylmä. Ja niin, myös ne kumisaappat olisivat ihan harkinnan arvoinen hankinta.)







Nyt olen kotona, sukat kuivuvat ja varpaat lämpenevät peiton alla. Sofi, meidän pieni hölmö, nuolee kulhonreunasta puuron ja mansikkahillon jämiä. Näin on hyvä aloittaa uusi viikko :)