Mitä minä teen.

 
Sofin erityisosaamista ovat päiväunet hesarin välissä ja maidon litkiminen murokulhosta silloin kun silmä välttää.

Taas oppii jotain uutta itsestään.

Opetin edellistä siivouskohdettani uudelle tekijälle, ja se ihmetteli mun lippusia ja lappusia. Mä kirjoitan aina itselleni siivoussuunnitelman, perusrungon missä järjestyksessä päivä etenee, mitä välineitä tarvitaan milloinkin, missä välissä on fiksuinta pestä pyykkiä ym. Ja sitten joka päivän lopuksi kirjoitan suunnitelman seuraavalle päivälle, listan tehtävistä asioista ja valitsen jonkun erikoisprojektin, jonka teen erityisen hyvin. Ja joka työn edessä on ruutu johon laitan ruksin kun työ on tehty (tutkimuksien mukaan se lisää kokemusta työn mielekkyydestä). Se tyttö oli aivan järkyttynyt, "sä taidat olla aika pikkutarkka". Mua nauratti.

Tajusin, että sitä mä teen, sellainen mä olen ollut aina. Kun olin lapsi, mulla oli sellainen mielikuvitusperhe joka pakeni jonnekin metsämökkiin asumaan, ja mulla oli pirkan tuotehinnasto ja elloksen kuvasto ja mä laskin mitä kaikkea ne tarvitsee sinne mukaan, mitä se maksaa, ja optimoin sen tavaramäärän niin, että sen tuottama hyöty olisi mahdollisimman suuri verrattuna siihen, kuinka vaikea se on kuljettaa. Mä en muista koskaan olleeni niin onnellinen lapsena kuin silloin, kun nyhräsin ruutuvihkoni ja postimyyntikuvastojeni kanssa. Ennen kuin Nessa tuli meille mä käytin kymmeniä tunteja aikaa kissan ravitsemuksen tutkimiseen, vertailin eri ruokamerkkejä, kirjoitin ruokintasuunnitelmia ja laskin kuukausikuluja. Joidenkin mielestä se on pikkutarkkaa, toisista outoa, joistain vähän pakkomielteistä. Musta se on ihanaa.

Koska vähän on siistiä näpertää niitä suunnitelmia, mopatessa miettiä, että pesukoneen täyttöaste paranisi jos sen laittaisikin pyörimään puolilta päivin aamun sijasta, vääntää ja kääntää ja lopulta löytää työjärjestys joka soljuu ihanteellisesti. Ja sitten voi heittäytyä villiksi ja imuroida ensimmäiseksi aamulla, koska tänään nyt vaan tuntui siltä, vaikka sen takia menisi pyykkäysajat sekaisin ja joutuisi seuraavana aamuna pyörittämään puolityhjää koneellista. Mä rakastan mun ruutuvihkojani, se kaikki nyhrääminen on olennaisinta osaa siitä mitä mä olen.

Ja eikö olekin ihanaa, että me kaikki ollaan eri tavalla outoja!