Oulussa on hiljaista.
Eikä ole. Oikeasti kadut on täynnä ihmisiä, alennusshoppailijoita, lomalaisia, turisteja busseissaan.
Ne on ne mun ihmiset jotka puuttuu.
Maailma on vienyt kaikki ja Ville on töissä, lähti tänään ennen kahtatoista ja palasi illalla kymmenen jälkeen. Minä käyskentelen kameran kanssa Torinrannassa, ostan berliininmunkkeja kauppahallista, käyn kissanäyttelyssä ja ihastelen sitä täydellistä pentua, ihan vain oman pääni sisällä. Menen kotiin ja katan sänkyyn piknikin: mansikkajuissia, prinsessahääkooste ja yhdentekeviä uusintoja.
Jonain toisena hetkenä olisin nauttinut, mutta nyt olen vaan niin kyllästynyt tähän hiljaisuuteen, "Tuu vikkelästi kotiin niin ehditään nähdä ennen kuin käyn nukkumaan." Puhumattakaan kaikista muista: Kesä on niellyt ihmiset kenet minnekin mutta minä olen täällä, kaukana kaikesta.
Onneksi on hiljaiset käytävät ja taukohuoneen kahvikone, ja viikonloput. Ja Samuli Putro, joka muistuttaa, että "vaikka hetki on uskoa raastava / se on elettävä huolella"
On elettävä huolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti